Your browser version is outdated. We recommend that you update your browser to the latest version.

Tämä ei ole...

Lähetetty 29.8.2016

Siitä on seitsemän vuotta, kun hyppäsin ennätykseni 560cm. Silloin vuonna 2009 kaikki näytti hyvältä ja lupaavalta. Uskoin omaan tulevaisuuteeni maailman huipulla. Vuodet vierivät ja 560cm pysyi. Vielä vuonna 2012 sivusin ennätystäni 560cm viidennen kerran. Milloinkaan uskoni siihen, että en enää pääse korkeammalta, kuin 560cm ei horjunut. Kuitenkin vähitellen olen nähnyt peilistä epäilyksen merkkejä, jos se 560cm on sittenkin minun rajani? Ne jotka ovat nähneet hyppyjäni vuosien varrella voisivat olla erimieltä. Olisinhan pystynyt useasti niillä 560cm hypyillä hyppäämään ylempääkin, mutta kun en hypännyt. Nämä yhdeksän vuotta Suomen kansallisella huipulla odottaen sitä päivää, kun olen siellä maailman huipulla ovat olleet antoisia ja opettavaisia. Nyt ymmärrän sen, että tällä systeemillä en sitä maailman huippua tule koskaan saavuttamaan. Pitäisi tehdä isoja uhrauksia siviilielämässä ja olla todella onnekas terveyden kanssa, jotta pystyisin panostamaan urheiluun niin kuin tähän asti. Luovuttaa en meinaa, jos haluan vielä hypätä niin, sitten hyppään. Hyvin todennäköistä, että hyppään myös ensi vuonna, mutta silloin vain omaksi iloksi. Tulevaisuudessa oma seiväshyppy ura ei vain ole arvoasteikkoni yläpäässä.

Olen kuitenkin päättänyt, että tämän kauden jälkeen en enää:

- Poistu seiväspaikalta itkien katkeria kyyneleitä

- Kiroa/manaa huonosti mennyttä kisaa

- Etsiä syitä läpijuoksuille tai huonoille hypyille

- Aseta tuloksellisia tavoitteita ja uhota niillä

- Luoda itselleni paineita: kilpailla, menestyä, kehittyä tai elää seiväshypyn ehdoilla.

PYSTYNKÖ SIIHEN? Se jää nähtäväksi, lupaan kuitenkin aina olla oma itseni.

Saan kuitenkin jatkaa uraani seiväshypyn kansallisella huipulla valmentajana ja toivottavasti kasvattaa urheilijoita sinne maailman huipulle.

Olen sen oppinut vuosien varrella, että on ihan sama mitä muut sinusta ajattelevat. Vain sillä on merkitystä uskotko toisten mielipiteisiin ja mitä itse itsestäsi ajattelet. Tällä hetkellä näen peilistä, helpottuneemman miehen kuin vuosiin. Minulla on 1.9 alkaen loistava työpaikka Päijät-Hämeen Liikunnassa ja Urheilussa, koti-asiat kunnossa ja muutenkin hyvä olla.

Kiitos kaikille niille ihmisille ja tahoille, jotka ovat tukeneet minua niin hyvinä kuin heikkona hetkinä! Ei anneta riman tippua tulevaisuudessakaan! Kahdeksas Suomi-Ruotsi maaottelu kutsuu, joten vielä yhden kilpailun voin kutsua itseäni huippu-urheilijaksi.

Ps. Lappeenrannassa 27.8 saamani isku, ei aiheuttanut pysyviä haittoja. Joten yksi tulevaisuuden unelmista elää yhä.

-Eemeli