Your browser version is outdated. We recommend that you update your browser to the latest version.

Itku pitkästä ilosta,

Lähetetty 4.8.2014

Kiitos kaikille jotka ovat jaksaneet tsempata ja tukea minua seiväshyppy urani vaikeimpana kautena. Hallissahan kaikki näytti hyvältä ja hyppääminen toimi hyvin. Kesä toi muutoksen ja loppu onkin historiaa. Minua on aikoinaan pidetty yhtenä Suomen varmimmista seiväshyppääjistä tai ainakin itse niin olen kokenut. Mikä voi mennä niin pahasti pieleen, että kaverista joka saa lähes poikkeuksetta joka kisassa, kuoriutuu kaveri joka jää neljässä kilpailussa putkeen ilman tulosta ja niissäkin kisoissa joissa tuloksen saa ovat niin sanotut tulokset olleet lähinnä surkuhupaisia.

Ainakaan omasta panostuksesta se ei ole kiinni olen harjoitellut, hoitanut lihashuollon ja ravinnon niin hyvin kuin vain pystyn. hhhmmm mikä puuttuu? –Lepo. Alkukesästä lääkäri totesi minulla ylikuormituksen oireita, no se siitä. Se ei selitä sitä miksi kisa toisensa jälkeen niin sanottu alisuorittaminen jatkui. Kunnossa ei ole mitään vikaa voima-arvot huipussaan, nopeus ehkä hitusen vähemmän kuin huippuaikoina, mutta siltikin riittämiin vaikka uuteen SE korkeuteen. Joten mikä voi olla vikana? Suurin ongelma on itse hyppääminen tai toisin sanoen hyppäämättömyys tein kyllä koko kevään hyppyharjoituksia, mutta toistot varsinkin pidemmillä vauhdeilla päättyivät yksi toisensa jälkeen läpijuoksuihin niin kuin tänä kesänä lähes kaikki kilpailuni. Kyseinen asia ei ole uusi kohdallani, vaikka harjoituksissa ei ole tullut hyppyjä niin kilpailuissa niitä aina olen pystynyt tekemään, nyt en.

Itseluottamusta sitä seiväshypyssä tarvitaan ja kaikki asiat ovat siitä riippuvaisia. Muistan ajan kun tavoittelin ja ylittelin (tietysti reilulla kosketuksella) kuuden metrin korkeudessa olevaan kumirimaa. Tein hyppyjä harjoitellen pelkästään takaisin radalla tuloa, jotta jos joskus kilpailuissa näin tapahtuisi osaisin hallita tilanteen enkä satuttaisi itseäni. Itseluottamukseni oli rautaa ja onnistuneet kilpailusuoritukset vain kasvattivat sitä.   

Nyt: Olinhan ja olen edelleenkin kovassa kunnossa fyysisesti. Tein harjoituksissa keväällä ennätyksiä lyhyillä vauhdeilla ylittelin parhaimmillani viittä metriä kuudella askeleella. Kun minun piti hypätä pidemmällä vauhdilla +8 askelta homma muuttui vaikeaksi lähes mahdottomaksi. Tuntui kun en olisi tiennyt mitä teen ja keho ei totellut mitä pää sanoi. Pakotin itseni kerta toisensa jälkeen radan päähän yrittämään ja poikkeuksetta yritys päättyi epäonnistumiseen se jos jokin syö itseluottamusta rotan lailla. No se siitä, kausi on omaksi helpotuksekseni ohi, enkä näe syytä lähteä turisti matkalle EM-kilpailuihin pelkkä osallistuminen ei kiinnosta ja näillä hypyillä ei muuhun rahkeita olisi. Nyt on analyysin paikka ja muutoksia pitää tapahtua, jos meinaan vielä joskus hypätä seivästä kilpaa.  

Toivotan kaikille onnea loppukauteen varsinkin koko EM-joukkueelle, NAUTTIKAA urheilusta! –Nyt leikkauspöydän kautta kohti syksyä.

-Eemeli