Your browser version is outdated. We recommend that you update your browser to the latest version.

Aikaisen valinnan merkitys

Posted 5.4.2014

Sain eilen 4.4 kuulla ilouutisia: minut valittiin jo tässä vaiheessa kesän EM-kisoihin. Kyseisellä nimeämisellä on suuri vaikutus kaikkeen tekemiseeni valmistautuessa kesän päätavoitteeseeni. Nyt pystyn harjoittelemaan ja kilpailemaan ilman paineta. Paineiden vähentyminen vaikuttaa harjoittelun laatuun, tulokseen ja kilpailuissa rentouden löytämiseen. Tämä ei tietysti tarkoita sitä että lähtisin ns. ”takki auki” tulevaan kesään vaan panostan siihen ennennäkemättömän paljon. Valinta oli myös suuri luottamuksen osoitus Suomen Urheiluliitolta ja kiitos heille siitä.

Olen tällä hetkellä leirillä Qatarin, Dohassa. Leiri on alkanut hyvin ja olen jo sopeutunut lämpötilaan. Leirin teemana on harjoitella kovaa ja saada rakennettua kuntoa tasolle jolla keli tai muut tekosyyt eivät ole hidaste tai este hyvän kilpailun syntymiselle. Siihen vaaditaan laadukasta ja hyvin suunniteltua harjoittelua joka nostaa itseluottamusta ja on lähtökohta hyviin suorituksiin kilpailuareenoilla. Harjoittelen nyt kaksi viikkoa Aspire Agademyssa, jossa olosuhteet ovat viimeisen päälle. En ole missään muualla nähnyt näin hienoa ja käytännöllistä harjoittelukeskusta, joten täällä kelpaa harjoitella ja tehdä yllämainittuja kovia ja laadukkaita treenejä.

Olen muutenkin tyytyväinen kevään harjoitteluun. Olen pysynyt terveenä, joka pitää olla se tavoite numero YKSI jos haluaa kehittyä. Olen toteuttanut edelleen Steven hyvin suunniteltua järjestelmää ja harjoitusohjelmaa. On hienoa harjoitella kun tietää, että nyt kaikki tehdään viimeisen päälle ja vieläkin tarkemmin ja paremmin kuin koskaan aikaisemmin.