Lähdin politiikkaan mukaan loppukesästä 2016, kun päätös aktiiviuran lopettamisesta iti mielessä. Ajattelin, että kunnallispolitiikka täyttää tyhjiön, jonka intohimoinen huippu-urheilu sydämeeni jättää. Kevään mittaan vaalityötyöstä tulikin minulle sydämen asia. Minusta oikeasti alkoi tuntumaan, jotta asioita voi muuttaa. Muuttaa niitä inhimillisempään suuntaan elämän jokaisella osa-alueella. Vaalityötä tehdessäni tapasin monta ihmistä, jotka jakoivat mielenkiintoni terveys, liikunta ja hyvinvointipalveluiden kehittämisestä ja pitivät ideologiastani panostaa päätöksenteossa enemmän syyhyin, kuin seuraukseen.

Ensimmäinen vaalilupaukseni oli järjestää Lahteen ilmaiset liikuntapaikat alle 16-vuotiaille ja erityisryhmille. Olin nyt ensimmäistä kertaa ehdolla ja jäin varasijalle se ei kuitenkaan lannista minua. Voisi luulla, että luovutan ja yritän uudelleen neljän vuoden päästä. Yritän kyllä uudelleen neljän vuoden päästä, mutta en vielä luovuta tällä valtuustokaudella. Haluan päästä Liikunta- ja kulttuurilautakuntaan, jotta voin pitää vaalilupaukseni ilmaisista liikuntapaikoista. Tiedän, että se vaatii työtä, mutta ne 162, jotka antoivat äänensä minulle ansaitsevat sen.  Minä itse ansaitsen sen.

Sitten urheiluun,

Olen tänä vuonna saavuttanut jo seitsemän SM-mitalia tänä vuonna.

• Kultaa

  • M30 pituushyppy, 60m aidat ja 60m

  • Yleinen sarja alle 75kg RAW voimannosto ja penkkipunnerrus

• Pronssia

  • Yleinen sarja 7-ottelu

  • M30 kuulantyöntö

Näiden lisäksi yleisen sarjan kahdeksas pituushypyssä ja 60m aitajuoksussa. Mitäköhän sitä loppuvuosi tuo tullessaan? Edelleen kauden päätähtäimeni on Kalevan kisat ja 10-ottelu, seiväs, pituus ja 110aj. Täydennetään lajeja, jos hyviä tuloksia sattuu syntymään.

Olen nyt harjoitellut epäsäännöllisen säännöllisesti ja tehnyt vähän kaikkea mihin aika on riittänyt. Olen osallistunut joihinkin treeneihin Nikon kanssa, mutta kuitenkin keskittynyt enemmän valmentamiseen. Yhdessä harjoitteleminen vielä tässä vaiheessa valmennussuhdetta luonnistuu hyvin, koska olen joillain osa-alueilla niin paljon edellä, että pystyn kirittämään Nikoa parempiin suorituksiin harjoituksen edetessä. Toivottavasti tulevaisuudessa on eri tilanne. Helpolla en harjoituksissa Nikoa meinaa ohitseni päästää.

Terveisin

Eemeli

Omat treenit

Moni on ihmetellyt, kun on nähnyt minut harjoittelemassa, että eikö minun pitänyt jo lopettaa? No tarkalleen ottaen kirjoitin 29.8.2016 näin ”Hyvin todennäköistä, että hyppään myös ensi vuonna, mutta silloin vain omaksi iloksi. Tulevaisuudessa oma seiväshyppy ura ei vain ole arvoasteikkoni yläpäässä.”

Olen harjoitellut jonkun verran parhaimmillaan harjoituksia on kertynyt viikkoon viisi, joten ei mistään kovasta rääkistä voida puhua. Harjoittelu on ollu voimapainotteista, mutta olen tehnyt erilajejakin kaikkea seiväshypystä- 3-loikka- aitajuoksu- kiekonheittoon jne.

Harjoittelu on ollut mahtavaa, kun on voinut harjoitella mitä vain. Ei ole tarvinnut asettaa rajoja määrälle, ei laskea seiväshyppy kertoja tai stressata liiallisesta-/liianvähäisestä-/tyhmästä harjoittelusta. 

Haluan kuitenkin kilpailla ja monessa lajissa. Katsotaan mitä saan aikaiseksi. Eniten olen ihastunut aitajuoksuun, ottelu kiinnostaa myös, pituushyppyä ja seiväshyppyä unohtamatta. Katsoin tuossa juuri kilpailukalenteria ja ainakaan vielä en laittanut kalenteriini yhtään kilpailua.

Kaukalopalloa pelaan edelleenkin joukkueessani Team Gutzy. Otin tavoitteekseni myös WPCn penkkipunnerruksen SM-kilpailut Juvalla 25.3.2017.

Työ

Sain jatkoa Päijät-Hämeen Liikunnasta ja Urheilusta, työtehtäväni pysyi samana LITTI-hanke ”Yksilövalmentaja” lisätietoa työstä löytyy täältä https://www.phlu.fi/litti-hanke/

Valmennus

Valmennussuhde Niko Koskisen kanssa jatkuu. Niko on parantanut harjoitteluaan ja on pääsemässä pikkuhiljaa kilpailukuntoon. Nikolla kävi viime kesänä ikävästi, kun hän halkaisi oikeankäden veneluun. Kuntoutus prosessi on vielä vaiheessa, mutta uskon Nikon kuntoutuvan hallikisoihin.

Valmennan joka tiistai seiväskoulua ja ohjaan Lahden Ahkeralaisia seiväshypyn saloihin.

Kunnallisvaaliehdokas Eemeli Salomäki lisätietoa tästä

Löysin keväällä 2015 tehdyn haastattelun arkistoista (linkki videoon blogin lopussa). Kun katsotaan tilannetta tasan kaksi vuotta taaksepäin, jolloin epätoivon kaudesta 2014 oltiin päästy eteenpäin. Nivustyrä leikattu ja kolme hyppytreeniä hypättynä joiden saldo oli yksi katkennut seiväs, yksi olkapään kiertäjänkalvo/labrumvaurio. Niin olisiko pitänyt silloin jo tajuta, että nyt minua yritetään varoittaa jostain?

Olin videon tekohetkellä hypännyt heikohkon hallikilpailukauden, mutta silti minussa oli pieni toivonkipinä. Loppupeleissä olin lähes samassa tilanteessa, kuin nyt. Treenaaminen maistuu, mutta motivaatiota seiväshyppyyn ei ole muuta kuin valmennus mielessä. Tykkäsin hypätä silloin, kun se oli helppoa eli rehellisesti todella harvoin. En muista tuosta treenistä 2015 keväältä juuri mitään, mutta omalta koneelta löytyvä videomateriaali osoittaa minun hypänneen useamman kerran kilpailuvauhdilla joka oli jo silloin harvinaista.

Onneksi enää ei tarvitse etsiä motivaatiota ja lähteä taistelemaan pelkoa vastaan. Vaan voi rauhallisesti todeta, ei ole pakko enää. Kyllä minusta vielä kuullaan, mutta ei ehkä seiväspaikoilta.

Eihän se seiväshyppy urheilijana ole mihinkään jäänyt vaan olen tehnyt treenejä Nikoa valmentaessa, myös hyppytreenejä. Kuitenkin enemmän opetusmielessä treenaan, kuin mitään tavoitellen. Ainoa liikunnallinen tavoite tällä hetkellä on lihasmassan kasvattaminen, jossa olen kohtalaisen hyvin onnistunutkin (kehonpaino noin 82kg, kun Ruotsi-ottelussa noin 74kg. Onhan se hauskaa, kun ei tarvitse stressata kisoista tai tuloksista.

Tavoitteista:

Olen aina tavoitellut isoja urheilu-urallani, kuin myös siviilielämässäkin, jos niitä voi edes erotella. Eemeli on aina Eemeli ihan sama mitä teki tai mihin meni. Nyt kuitenkin olen astunut hieman tuntemattomampaan maailmaan ja asettunut SDP:n ehdokkaaksi Lahden kaupungin kunnallisvaaleihin keväälle 2017. Politiikka on kiinnostanut minua jo pikkupojasta ja olenhan joskus tainnut unelmoida presidentin virastakin (vapise Niinistö). No vitsit vitsinä, niin pitkälle tällä saralla en tavoittele. Muistan kuitenkin elävästi kahdeksannen luokan yhteiskuntaopin opintomatkan Eduskuntaan. Matka on jotenkin jäänyt mieleeni todella positiivisena kokemuksena.

Kunnallisvaaleissa tavoitteeni on päästä valtuustoon ja saada paikka Kulttuuri- ja liikuntalautakunnasta.

Alustava vaaliteemani on: Lähiliikuntapaikkojen sekä ennaltaehkäisevien terveys- ja hyvinvointipalveluiden kehittäminen Lahdessa.

Linkki videoon:

http://tutka.pro/?p=17429

Siitä on seitsemän vuotta, kun hyppäsin ennätykseni 560cm. Silloin vuonna 2009 kaikki näytti hyvältä ja lupaavalta. Uskoin omaan tulevaisuuteeni maailman huipulla. Vuodet vierivät ja 560cm pysyi. Vielä vuonna 2012 sivusin ennätystäni 560cm viidennen kerran. Milloinkaan uskoni siihen, että en enää pääse korkeammalta, kuin 560cm ei horjunut. Kuitenkin vähitellen olen nähnyt peilistä epäilyksen merkkejä, jos se 560cm on sittenkin minun rajani? Ne jotka ovat nähneet hyppyjäni vuosien varrella voisivat olla erimieltä. Olisinhan pystynyt useasti niillä 560cm hypyillä hyppäämään ylempääkin, mutta kun en hypännyt. Nämä yhdeksän vuotta Suomen kansallisella huipulla odottaen sitä päivää, kun olen siellä maailman huipulla ovat olleet antoisia ja opettavaisia. Nyt ymmärrän sen, että tällä systeemillä en sitä maailman huippua tule koskaan saavuttamaan. Pitäisi tehdä isoja uhrauksia siviilielämässä ja olla todella onnekas terveyden kanssa, jotta pystyisin panostamaan urheiluun niin kuin tähän asti. Luovuttaa en meinaa, jos haluan vielä hypätä niin, sitten hyppään. Hyvin todennäköistä, että hyppään myös ensi vuonna, mutta silloin vain omaksi iloksi. Tulevaisuudessa oma seiväshyppy ura ei vain ole arvoasteikkoni yläpäässä.

Olen kuitenkin päättänyt, että tämän kauden jälkeen en enää:

- Poistu seiväspaikalta itkien katkeria kyyneleitä

- Kiroa/manaa huonosti mennyttä kisaa

- Etsiä syitä läpijuoksuille tai huonoille hypyille

- Aseta tuloksellisia tavoitteita ja uhota niillä

- Luoda itselleni paineita: kilpailla, menestyä, kehittyä tai elää seiväshypyn ehdoilla.

PYSTYNKÖ SIIHEN? Se jää nähtäväksi, lupaan kuitenkin aina olla oma itseni.

Saan kuitenkin jatkaa uraani seiväshypyn kansallisella huipulla valmentajana ja toivottavasti kasvattaa urheilijoita sinne maailman huipulle.

Olen sen oppinut vuosien varrella, että on ihan sama mitä muut sinusta ajattelevat. Vain sillä on merkitystä uskotko toisten mielipiteisiin ja mitä itse itsestäsi ajattelet. Tällä hetkellä näen peilistä, helpottuneemman miehen kuin vuosiin. Minulla on 1.9 alkaen loistava työpaikka Päijät-Hämeen Liikunnassa ja Urheilussa, koti-asiat kunnossa ja muutenkin hyvä olla.

Kiitos kaikille niille ihmisille ja tahoille, jotka ovat tukeneet minua niin hyvinä kuin heikkona hetkinä! Ei anneta riman tippua tulevaisuudessakaan! Kahdeksas Suomi-Ruotsi maaottelu kutsuu, joten vielä yhden kilpailun voin kutsua itseäni huippu-urheilijaksi.

Ps. Lappeenrannassa 27.8 saamani isku, ei aiheuttanut pysyviä haittoja. Joten yksi tulevaisuuden unelmista elää yhä.

-Eemeli

Vatsassa positiivisia perhosia, kroppa levoton ja harvinaista aurinko paistaa Suomessa. Tämä on se tunne, kun odottaa kilpailukauden alkua. Tunne on joka vuotinen aina keväisin, vai onko?

Harjoitukset ovat menneet hyvin, ennätyksiä voimatuloksissa, hyppyvarmuus parantunut, seipäät ja otteet nousseet, juoksunopeus parempaa, kuin useampaan vuoteen. Mitä sitä jännittämään? Nii-in sen kun tietäisi. Ehkä siksi vai miksi?

Onko edes syytä jännittää ja stressata eihän kyseessä ole kuin EM- ja Olympia kesä? Mahdollisuus täyttää pikkupoikana asetettuja unelmia. Stressi ja jännitys on turhaa. Minkä vuoksi stressaisin asiasta, joka on omissa käsissäni? Jos riittävästi haluan, pystyn mihin vain. Jos tarpeeksi uskon, menen läpi vaikka harmaankiven. Tässä tapauksessa harmaakiveni on ollut oma pääni jo useamman vuoden ajan. Sen kiven läpi en ole vähään aikaan päässyt, pääsenkö nytkään? Siihen en osaa vielä vastata sen näkee vasta loppukaudesta.

Itseluottamus on todella tärkeää seiväshypyssä. Se, että olet nopea, voimakas ja osaat hypätä ei vielä riitä mihinkään. Pitää olla vahva myös henkisesti. Edellä mainittujen asioiden pitää olla kunnossa, jotta saat parhaimman tuloksen, mutta ilman kovaa itseluottamusta et ole seiväshyppääjänä mitään. Moni varmaan muistaa nuoren Eemeli joka uhosi hyppäävänsä 6m ja kaikkea vastaavaa. Mihin se Eemeli katosi? Silloin kun uhosin kuitenkin hyppäsin kohtaisen hyvin. Ehkä kasvoin aikuisemmaksi ja ajattelin, että uhoaminen on turhaa ja lapsellista? Kun lupaa julkisesti jotain sen vuoksi yrittää enemmän kuin asian jota ei ole kertonut kenellekään. Meneekö se näin, onko se niin yksinkertaista?

Nyt tulee se kriittisin kohta mitä lupaisi, että ei kuulosta ylimieliseltä tai liian vaatimattomalta (teen parhaani ja katson mihin se riittää). Rehellisesti voin luvata teille mitä vain. Jokainen voi päättää uskooko minuun vai ei. Itse uskon!

Minä hyppään tällä kaudella Olympiarajan 570cm.

Nyt pilkesilmäkulmassa kohti ensimmäistä kisaa 22.5 Lissabonissa ja siitä jatketaan kohti EM- ja Olympiakesää!

Videoita ja muuta materiaalia löytyy facebook sivulta tästä

-Eemeli

Nojoo en lähde kehumaan kuinka hyvin treenit ovat menneet ja kertomaan niistä raastavista treeneistä joita olen syksyn pk kauden aikana tehnyt.

Kerron niistä asioista seiväshypyn lisäksi, jotka ovat tärkeä osa urheilijana ja ihmisenä kasvamista. Tärkein ja isoin juttu pääsin takaisin työelämään lokakuun alusta. Nykyään annan työpanokseni Päijät-Hämeen Liikuntaan ja Urheiluun ja Lahden Kortteliliigaan. Työnimikkeeni on Toimintakoordinaattori ja päävastuualueeni Korttelin tulospalvelu ja PHLU:ssa Urheilun unelmakuukausi ja ensivuoden esite. Olen pitänyt työstä ja työtehtävistäni ja olen päässyt hyvin sisään työyhteisöön. On hienoa, kuulua tiimiin ja tehdä jotain muutakin kuin urheilla. Samalla saan arvokasta työkokemusta ja luotua verkostoja tulevaisuudelle.

No mitäs muuta olen tehnyt? Pelannut kaukalopalloa, viimevuonna jo vähän opettelin pysymään luistimilla pystyssä. On uskomatonta, kuinka tällainen höntsä kaukis ja joukkueessa mukana olo piristää yksilöurheilijaa. Pakko sanoa, että en ole jäällä mikään Selänne, mutta yritän parhaani ja pelaan oman tasoni mukaan. Samalla kaukis kehittää monipuolisuuttani urheilijana, josta on aina hyötyä lajissa kuin lajissa. Tärkein vielä tähän liittyen on se, että tehoja on kertynyt kolmessa ensimmäisessä pelissä 2+1.

Kyllä vähän pitää seiväshypystäkin kirjoittaa. Aloitin pari viikkoa sitten valmentamaan Lahden alueella omaa seiväshyppy ryhmää. En ole päässyt valmentamaan sitten Turusta muuton, joten vihdoin. Olen aina sanonut, että jos tietää jotain tai on itse kantapäänkautta jotain oppinut se pitää jakaa omien mahdollisuuksien mukaan myös muille. Ei sitä suomalaista urheilua kehitetä eristäytymällä porukasta ja pitämällä tieto itsellään. Henkilökohtaisella tasolla valmennus on ollut aina lähellä sydäntäni ja jatkan sitä niin kauan kuin vain mahdollista.

Jos haluat saada tuoreimpia uutisia siitä, miten on mennyt kuvina, videoina ja kirjoituksina. Suosittelen sinua seuraamaan minua myös sosiaalisessa mediassa. Alla linkit Facebookkiin

https://www.facebook.com/Eemeli-Salomäki-pole-vaulter-142340422583180/

ja Instagramiin

https://instagram.com/eemelipv/?hl=fi

Pitkä tietoinen hiljaiselo ja keskittyminen omaan tekemiseen on kannattanut. Tämä on vasta alku ja paljon on vielä työtä tehtävä, jotta yllän niihin henkisiin ja fyysisiin tavoitteisiin joita itselleni olen asettanut.

”Se mitä viime kesänä seiväspaikalla olin on nyt hämmästyttänyt -ja ilahduttanut poissa olollaan. Hyppääminen on ollut hauskaa ja olen nauttinnollista. Tuloksista viis, kunhan fiilis on tämä jokaisen kilpailun jälkeen.” -Näin ajattelin Someron seiväskarnevaalien jälkeen, joissa parhaakseni jäi 540cm.

Lähes tasan vuosi sitten tilanne oli eri. Muistan vielä elävästi tilanteen Kuopion Kalevan kisojen finaalista. Oli aloituskorkeuteni 480cm, siis kyllä 480cm tällä kaudella ylimmilläni olen aloittanut korkeudesta 535cm ja saanut tuloksen, silloin en saanut. Olin juuri juossut läpi toisen kerran ja heittänyt seipään radalle. Minua kadutti se, että heitin seipään ja sillä tavalla näytin negatiiviset tunteeni. Riisuin kilpailupaidan pois ja olin valmis luovuttamaan ennen viimeistä yritystäni. Katsomosta kuulin miehen huudon, joka huusi ”Eemeli kokoa itsesi”. Mietin päässäni ”turha sitä on pyristellä kun on jo paska housussa”. Päätin kuitenkin yrittää. Menin radan päähän mielessäni vain tuo huuto ”Eemeli kokoa itsesi”. Samalla paine omassa päässä alkoi kasvaa ja tunteet alkoivat tulla pintaan. Loppu onkin luettavissa edellisestä noin vuosi sitten kirjoittamastani kirjoituksesta.

Tulevana viikonloppuna kilpaillaan taas Suomenmestaruuksista tällä kertaa Porissa, jossa olin ensimäisissä Kalevan kisoissa vuonna 2005, joten nämä tulevat olemaan 11:st Kalevan kisat, jossa olen urheilijana mukana. Tavoittelen viidettä Kalevan kisa voittoani ja samalla kymmenettä aikuisten Suomenmestaruutta. Olenko jo niin vanha, että oikeasti tavoittelen kymmenettä aikuisten Suomenmestaruutta? Tähän kun lisätään ne kolme hopeaa joista yksi on 7-ottelusta niin voisi miettiä, jotta on se jotain aikaan saanut.

Mitalit ovat mitaleita ja tulokset ovat tuloksia. Joskus ne kuitenkin unohtaa. Luin tuossa toissapäivänä rakkaan ystäväni Sami Itanin lopettamispäätöksestä. Ja samalla mietin oman urheilun perimäistä olemusta ja syytä. Ovatko ne mitalit, tulokset, maine ja mammona se syy jatkaa? Vai se mitä olen urheilulta saanut enkä osaa päästää irti? Ymmärsin Samin tekstiä lukiessani, että se mitä olet urheilusta saanut ei katoa mihinkään vaan seuraa sinua lopun elämääsi. Mietin tätä kirjoittaessni vielä pitkään, että mikä on se syy. Mietin hyppäisinkö seivästä jos en menestyisi? Ensin ajattelin, että en! Olenko niin pinnallinen ihminen, että en hyppäsi jos en edes välillä voittaisi.

Sitten tajusin minulle voittaminen on itsensä voittamista ja tavoitteiden saavuttamista joita olen itselleni asettanut.

Kilpailuun pitää aina lähteä voittamaan, muuten ei ole järkeä osallistua, nyt tiedän mitä se voittaminen tarkoittaa. ITSENSÄ VOITTAMISTA! Se mitä siihen vaaditaan on vain sinun käsissäsi. Kalevan kisoissa ratkotaan mestaruuksia (40 lajissa?) ja urheilijoita on satoja, jokainen ei voi voittaa kisaa, mutta jokainen voi voittaa itsensä! Tsemppiä kaikille Poriin ja muistetaan kannustaa toisiamme! Olemme yhtä suurta perhettä, joka ei hylkää eikä unohda!

-Eemeli-

Kiitos kaikille jotka ovat jaksaneet tsempata ja tukea minua seiväshyppy urani vaikeimpana kautena. Hallissahan kaikki näytti hyvältä ja hyppääminen toimi hyvin. Kesä toi muutoksen ja loppu onkin historiaa. Minua on aikoinaan pidetty yhtenä Suomen varmimmista seiväshyppääjistä tai ainakin itse niin olen kokenut. Mikä voi mennä niin pahasti pieleen, että kaverista joka saa lähes poikkeuksetta joka kisassa, kuoriutuu kaveri joka jää neljässä kilpailussa putkeen ilman tulosta ja niissäkin kisoissa joissa tuloksen saa ovat niin sanotut tulokset olleet lähinnä surkuhupaisia.

Ainakaan omasta panostuksesta se ei ole kiinni olen harjoitellut, hoitanut lihashuollon ja ravinnon niin hyvin kuin vain pystyn. hhhmmm mikä puuttuu? –Lepo. Alkukesästä lääkäri totesi minulla ylikuormituksen oireita, no se siitä. Se ei selitä sitä miksi kisa toisensa jälkeen niin sanottu alisuorittaminen jatkui. Kunnossa ei ole mitään vikaa voima-arvot huipussaan, nopeus ehkä hitusen vähemmän kuin huippuaikoina, mutta siltikin riittämiin vaikka uuteen SE korkeuteen. Joten mikä voi olla vikana? Suurin ongelma on itse hyppääminen tai toisin sanoen hyppäämättömyys tein kyllä koko kevään hyppyharjoituksia, mutta toistot varsinkin pidemmillä vauhdeilla päättyivät yksi toisensa jälkeen läpijuoksuihin niin kuin tänä kesänä lähes kaikki kilpailuni. Kyseinen asia ei ole uusi kohdallani, vaikka harjoituksissa ei ole tullut hyppyjä niin kilpailuissa niitä aina olen pystynyt tekemään, nyt en.

Itseluottamusta sitä seiväshypyssä tarvitaan ja kaikki asiat ovat siitä riippuvaisia. Muistan ajan kun tavoittelin ja ylittelin (tietysti reilulla kosketuksella) kuuden metrin korkeudessa olevaan kumirimaa. Tein hyppyjä harjoitellen pelkästään takaisin radalla tuloa, jotta jos joskus kilpailuissa näin tapahtuisi osaisin hallita tilanteen enkä satuttaisi itseäni. Itseluottamukseni oli rautaa ja onnistuneet kilpailusuoritukset vain kasvattivat sitä.   

Nyt: Olinhan ja olen edelleenkin kovassa kunnossa fyysisesti. Tein harjoituksissa keväällä ennätyksiä lyhyillä vauhdeilla ylittelin parhaimmillani viittä metriä kuudella askeleella. Kun minun piti hypätä pidemmällä vauhdilla +8 askelta homma muuttui vaikeaksi lähes mahdottomaksi. Tuntui kun en olisi tiennyt mitä teen ja keho ei totellut mitä pää sanoi. Pakotin itseni kerta toisensa jälkeen radan päähän yrittämään ja poikkeuksetta yritys päättyi epäonnistumiseen se jos jokin syö itseluottamusta rotan lailla. No se siitä, kausi on omaksi helpotuksekseni ohi, enkä näe syytä lähteä turisti matkalle EM-kilpailuihin pelkkä osallistuminen ei kiinnosta ja näillä hypyillä ei muuhun rahkeita olisi. Nyt on analyysin paikka ja muutoksia pitää tapahtua, jos meinaan vielä joskus hypätä seivästä kilpaa.  

Toivotan kaikille onnea loppukauteen varsinkin koko EM-joukkueelle, NAUTTIKAA urheilusta! –Nyt leikkauspöydän kautta kohti syksyä.

-Eemeli

Harjoituskausi alkaa olla voiton puolella ja kohti EM-kesään kirkkain mielin. Niin kuin viime blogissani kirjoitin ja kiittelin aikaista valintaa EM-joukkueeseen ja sen antamaa boostia harjoitteluun. Pakko todeta, että varmistelemaan en ole ruvennut. Harjoittelu on vielä kovaa ja se näkyy ja tuntuu kehossa. Peilistä katsoo uusi mies niin fyysisesti kuin henkisestikin. Kauden kovimmat harjoitukset ovat nyt takanapäin, kaikesta on selvitty ehjin nahoin ja ilman loukkaantumisia tai vaivoja on hyvä lähteä kohti kilpailuja. Suunnittelin jo alustavasti kilpailukalenteria ja aikaisemmista vuosista poiketen tavoitteena on täyttää ainakin alkukausi kotimaan kilpailuilla, koska on hyvä tukea Suomalaista kilpailujärjestelmää käymällä kotimaisissa kisoissa.

Voisin tähän kirjoittaa kaikkea kuinka hyvin on mennyt ja plaa plaa plaa… Mutta se ei kuitenkaan ketään kiinnosta, joten jätän sen nyt väliin. Tärkeintä on, että odotan todella paljon sitä, että saan numerolapun rintaan ja näyttää itselleni minkä takia olen pistänyt itseni ja kehoni koville koko kevään ajan välillä jopa ihmisyyttä koettelevissa harjoituksissa. Olen selvinnyt jo tähän asti niin miksi ei tästä eteenpäinkin ja varsinkin ylöspäin?

Laitoin kilpailut osioon muutaman jo varmistuneen kilpailun!

-Eemeli-